Usein kysytyt kysymykset

  • Musiikkiterapiassa käytetään musiikkia tavallisen terapiatyöskentelyn tukena. Asiakkaalle tärkeitä kappaleita voidaan kuunnella yhdessä terapeutin kanssa ja etsiä niistä merkityksiä. Omaa elämää voidaan tutkia musiikin kautta.
  • Musiikkiterapiassa voidaan soittaa (esim.kitara tai piano) tai laulaa tai tehdä omaa musiikkia
  • Työskentelymenetelmiä voivat olla esimerkiksi myös mielikuvatyöskentely tai musiikkimaalaus
  • Asiakas saa päättää miten työskentely rakentuu. Mitään ei ole pakko tehdä.

  • Musiikki herättää meissä kaikissa tunteita, muistoja ja mielikuvia.  Musiikin avulla voidaan päästä käsiksi tiedostamattomaan mielensisältöön ja terapiatyöskentelyssä voidaan päästä eteenpäin, vaikka kaikkea ei pystyisi pukemaan sanoiksi.
  • Musiikki auttaa ilmaisemaan tunteita, rentouttaa tai virkistää ja luo turvaa, jolloin vaikeita kokemuksia on helpompi käsitellä.

Ei. Musiikkiterapiassa asiakkaalta ei vaadita minkäänlaista musikaalisuutta tai soittotaitoa. Riittää, että asiakas pitää musiikin kuuntelusta.

  • KELA korvaa kuntoutuspsykoterapiaa musiikkiterapiana 16-25-vuotiaille asiakkaille. Kun KELA on myöntänyt asiakkaalle kuntoutuspsykoterapiaa, voi hän itse valita terapian toteutustavaksi musiikkiterapian.
  • Musiikkiterapiaan voi lisäksi tulla myös ilman lähetettä itse maksavana asiakkaana. Tällöin asiakas voi olla myös alle 16 tai yli 25-vuotias.

  • Musiikkiterapia sopii kuntoutusmuotona monenlaisille ihmisille ja monenlaisiin ongelmiin. Psykoterapeuttisena työskentelynä musiikkiterapia soveltuu lapsille, nuorille ja aikuisille. Huomaa, että KELA korvaa musiikkiterapiaa vain 16-25-vuotiaille.
  • Aikuinen voi tulla musiikkiterapiaan itse maksavana asiakkaana.

Kyllä. Tällöin asiakas kustantaa terapian itse.

VARAA AIKASI MUSIIKKITERAPIAAN

Voit laittaa minulle sähköpostia, jos haluat tietää lisää musiikkiterapiasta tai sen soveltuvuudesta itsellesi. Ota rohkeasti yhteyttä – vastaan viestiisi pian!